Olen sanonut tämän ennenkin, mutta nautin erittäin paljon siitä huomiosta, jota herätämme Körden kanssa, kun liikumme ulkona. Suurin osa jää tuijottamaan Kördeä, koska hän nyt vain on hieman valtavirrasta poikkeava ulkonäöltään. Myhäilen siinä vieressä ja nautin, kun voin olla se, joka miehen käsipuolessa kulkee. Tai pussailemassa, tai kädet takapuolella tai missä milloinkin.

Harvoin näkemisessä on se ikävä puoli, että kaikki käytettävissä oleva aika menee melkeinpä seksiin. Tai eihän se ikävää ole, kun voi touhuta seksikkään ja kuuman miehen kanssa, mutta ei siinä riitoja tai loukkaantumisia paljon selvitellä.

Juttelimme jonkin verran ikävistä asioista. Körde oli nyt suhteellisen zen työni suhteen. Hän vain pelkää todella paljon turvallisuuteni puolesta. Minä pelkään, että Körde hermostuu taas, kun lähden työreissuun.

Körden asuinkumppanieksästä puhuimme sen verran, että Körde tietää, mitä hänen pitäisi tehdä, mutta hänen on vaikea erota lopullisesti. Tilanne tuskin ratkeaa lähiaikoina.

Körde sanoi, että hän on miettinyt, veisikö minut näytille kavereilleen ensi viikonloppuna. Se olisi kuulemma vaikeaa, koska sitten kaikki tietäisivät ja näkisivät meidät yhdessä. Kysyin, tarkoittaako hän, että hänen eksänsä saisi tietää meistä vai onko työni esteenä. Ei ilmeisesti kumpaakaan.

Vastaus oli ympäripyöreä kuten yleensä.

Pahoitin mieleni pariin otteeseen illan aikana. Omat epävarmuuteni puskivat pintaan ja tulin mustasukkaiseksi milloin mistäkin. Körde heitti myös yhden ulkonäkööni liittyvän kommentin, jota en olisi halunnut kuulla.

Tunnistin saman tien, että nyt Körde sanoi jotain, mikä tuntui pahalta ja mistä tuli ensimmäisenä olo, että kaikki on pilalla. Yleensä jään jumittamaan paskaan oloon enkä tiedä, mitä tapahtuu.

Tuumailin hetken ajatuksiani ja tilanteita ja huomasin, miten helposti epävarmuuteni värittää toisen sanomiset ja tekemiset pahemmaksi kuin ne oikeasti ovat. Tiedän myös, että nälkäisenä ja väsyneenä minun ei kannata tehdä mitään lopullisia päätelmiä mistään.

Mutta onhan se selvää, että olen ottanut pahasti osumaa Körden ailahtelevaisuudesta ja välirikoistamme. On vaikea luottaa ja uskoa, että riitän tällaisena kuin olen. Mutta en oikein voi muutakaan olla. Ja jos Körde haluaa jonkun toisen, se on varmaan hyvä niin.

Körden kainalossa oli niin ihanaa pötkötellä ja kuunnella Isac Elliotia, että meinasin välillä alkaa itkeä. Tuntui samaan aikaan niin jäätävän hyvältä, ja sitten heti perään aloin odottaa seuraavaa pommia. Intuitio ja kaikki sisälläni sanoo, että se tulee.

Aina sanotaan, että pitäisi elää tässä hetkessä. Herkälle ihmiselle se tarkoittaa sitä, että tänään on sairaan kivaa ja huomenna joku kuolee tai tapahtuu jotain pahaa. Että hyvistä hetkistä on otettava joka sekunnista kaikki irti, kun mikään ei koskaan kestä. Se ahdistaa ja tunteet vyöryvät hallitsemattomasti päälle.

Mutta. Olen niin onnellinen ja kiitollinen eilisestä, viime yöstä ja tästä aamusta. Ja siitä, että elämässäni on tuollainen hullu, hiton kuuma ja ristiriitainen mies.

Ihan parasta oli nukkua Körden kainalossa ja tuntea vahvat käsivarret ympärilläni. Ja kun Körde halaa ja sanoo, että hänelle tulee aina niin valtava suojelunhalu minua kohtaan. Se on jotain superkiihottavaa.

Kalkeittoa meillä tehään aika usein. Hyvin usein ihan vaan seistä, mutta lisäksi/tai kuhasta ja hauesta yksistään tai kahden kalan keittoa. Itelleni maistuisi esim muikkukeitto tai lohikeitto, mutta kun toinen syöjä ei syö, niin ei tule vaan itseä varten tehtyä. Myös savusiika löytää tiensä meidän aklakeittoon ueinkin antamaan löisämakua. Meidän kalakeiton liemi on aina vaaleaa/valkoista. Laitan lopussa kermaa/ruokakermaa.  Välillä enemmän ja toiste taas vähemmän. Joskus saattaa sekaan mennä myös koskenlaskijajuuston/sulatejuuston loppuja tms. Porkkanapalat kuuluvat meidän kalakeittoon, vaikka kaikki ei ymmärrä sitä ollenkaan. Edes vähän ja pieniä palasia antamaan väriä keitolle. Ja voita pitää meidän kalkeitossa aina olla. Silloin kun pakastimesta löytyy lehtikaalia, murustelen sitäkin usein kalakeiton liemeen. Eli aina ei ole samanlaista meidänkaan kalakeitta, mutta perusohje on tällainen mitä muuttelen.

Kalakeitto (seikeitto) 

(noin 2 litraa valmista sakeaa keittoa)

6 oikein isoa perunaa kuorittuna ja lohkottuna pieniksi kuutioiksi (lohkoina oli noin 8 dl huuhdottuja lohkoja)

2 isoa porkkanaa kuorittuna ja paloiteltuna (kuutio/lantti/puolilantti/suikale, kaikki käy)

1 oikein iso  keltasipuli  hienonnettuna vihreine varsineen

vettä (kunnes raaka-aineet peittyvät just kattilassa)

(kokonaisia maustepippureita 10 kpl)

400 g puhdistettua kalaa (minulla nyt pakasteseitä kohmeisena) kuutioina

2 - 3 dl kermaa (useimmin laitan 15% ruokakermaa, kuohukerman nimeen monet vannovat)

voita iso nokare

tuoretta tilliä ja ruohosipulia oman maun mukaan

sitruunapippuria (noin ½ tl aluksi)

suolaa oman maun mukaan

(ripsaus kurkumaa antamaan lämmintä keltaista väriä)

Valmistaminen

Laita vettä kattilaan noin 7 dl ja kuumenna se kiehuvaksi. Lisää porkkanakuutiot ja keltasipulit (jätä vihreitä osia lisättäväksi kypsään keittoon) kiehumaan. Kypsennä 10 minuuttia ja lisää sitten huuhdotut perunalohkot (tarkista vesimäärä, vettä pitää olla sen verran, että ainekset just peittyvät ja anna perunoidenkin kypsyä napakan kypsiksi eli noin 15 min. Lisää vasta sitten kalapalat ja kerma ja anna keiton kiehua, jotta kaikki ainekset ovat kypsiä. Kalapalojen kypsymiseen menee vain muutama minuutti. Tarkista keiton liemimäärä mieleiseksi. Lisää keittoon sipulin vihreitä varsia, tilliä, ruohosipulia, ja kuivat mausteet ja voinokare. Älä enää keitä keittoa suolan lisäämisen jälkeen. Anna keiton tekeentyä muutama minuutti kannen alla poissa kuumalta levyltä) Tarkista keiton maku.

Valmista keittoa tulee meidän liemimäärällä noin 2 litraa.

Tässä toisella kerralla tehty seikeitto. Hyvin saman näköistä. Vihreys ja voi/kurkumamäärä määrittää keiton värikkyyden. Tässä keitossa oli muistaakseni sein lisäksi myös kuhafilepalasia.